tiistai 30. marraskuuta 2010

Onni 1995 - 30.11.2010





Lopullinen diagnosi oli, että munuaiset olivat pettäneet. Olivat enää alle puolet siitä koosta mitä niiden pitäisi olla, sen lisäksi kovat ja kyhmyiset. Vatsa oli myös täynnä kasvaimia. Kenties kasvaimet aiheuttaneet munuais vaurion tai sitten ei. Sitä ei saada koskaan tietää. Munuais vaurio oli aiheuttanut vakavia rytmihäiriöitä ja lääkärin mukaan Onni ei olisi kotona selvinnyt enää kahta tuntia pidempään vaan olisi saanut sydän kohauksen. Lääkärissä Onni nukahti nopeasti nukutus piikin annon jälkeen.

"Kauniina nauhana vuosien päivät helmenä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, helmist´ ei yhdenkään kadota sallis."

"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallustähden,olet pilven lento
olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa vaan luoksemme saavut,
jokaisen tummuvan illan myötä
toivotat meille hyvää yötä."

"Käyt enkeli vierelläs' taivaanrantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaantiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme."


Ikävä on suuri. Vieläkään ei jaksa uskoa, että Onni on nyt poissa. Niin paljon muistoja pyörii päässä näistä yhteisistä vuosista, ettei vain pysty käsittämään, että Onni ei ole enää täällä vaatimassa herkkuja ja varastelemassa kaikkea syötäväksi kelpaavaa.
Nyt on kuitenkin Onnilla kaikki hyvin. Sitä ei enää satu.

Saritan sanoin "Onni pääsi Zorron seuraan lepäämään".

Ikävä vanhaa herraa <3
Lepää rauhassa kulta, emme unohda sua koskaan <3

Viimeinen matka

Tänään lähtee 15v Onni herra viimeiselle matkalleen.

On parissa päivässä muuttunut kissasta luurangoksi - kirjaimellisesti. Luut paistaa karvojen läpi ja kun sitä silittää huomaa, ettei luitten päällä ole enää oikeastaan mitään. Ei suostu syömään tai juomaan.
Ei enää kävele kuin metrin-kaks kerrallaan ja se on todella vaikean näköistä. Ei pysty taivuttamaan takajalkojaan vaan ne ovat tikkujäykät kun kävelee.
Kaikki elämän ilo hävinnyt silmistä. Jos kissat osaisivat itkeä Onni varmasti itkisi tällä hetkellä.

Lääkäri veikkasi, että olisi maksa tai munuaiset vanhuuttaan pettäny. Kolmelta on lääkäri aika. Onni on niin huonossa kunnossa ja niin vanha, ettei varmasti kestäisi nukutusta, mikäli olisi jokin sellainen, että leikkauksella pystyisi hoitamaan. Tämän hetkisten tietojen mukaan ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästää poika kärsimyksistään. Lääkäri toki tutkii Onnin vielä kun sinne päästään, mutta toivoa ei paljon ole.

Suru ja pelko ovat tällä hetkellä suuret.

Emma oli suloinen äsken. Onni makaa keittiön lattialla kyljellään hyvin kipeän näköisenä. Emma meni sitten siihen haisteli ensin Onnia meni sitten Onnin viereen kyljelleen makaamaan ja laittoin tassunsa Onnin tassun päälle.
Ihan ku olis ollu siinä Onnin tukena ja turvana viimeisinä hetkinä.