Viime viikolla Zorro vihdoinkin kastroitiin. Olikin jo aika, kun pojalla jo hormonit aika kovaa olivat alkaneet hyrräämään. Merkkailua ilmeni vähän turhankin paljon ja Onni sai myös kärsiä Zorron rakkauden osoituksista hieman liikaa. Heti on kyllä huomannut eron pojassa. Ei ole merkannut huonettani kertaakaan leikkauksen jälkeen ja Onnikin on saanut olla aika rauhassa. Muuten kyllä on samallainen tooho AD/HD . :'D
Onneksi veimme Zorron leikattavasi, koska samalla sillä havaittiin jotain sivuääniä sydämessä. Nyt jäämme odottelemaan, että alkaako oirehtimaan vai johtuiko se pelkästä jännittävästä paikasta. Toivotaan parasta, että oli pelkän jännityksen aiheuttamaa.
Zorro on kasvanut jo todella paljon. Vaikkei poitsu ole vielä kymmentä kuukauttakaan on se silti jo Onnin kokoinen. Luulen, että Zorro kasvaa jonkin verran Onnia isommaksikin. Ainakin jos jättimäisiä tassuja katsoo niin luulisi, että vielä kokoa tulisi. Tosin niin ajateltiin Lilinkin kohdalla ja onneksi ei siitä kasvanut mikään yli korkea ja tassutkin jäivät melko kookkaiksi. Saa nähdä mitä aika tuo tullessaan :)